tiistai 27. huhtikuuta 2010

Fn + F6(PrtSc) on vaikee kombo

Klo 21.23 näin toisen sianruokamiehen. Se oli kuvassa jalkaisin jonkun ämpärin kanssa ja sillä oli koira mukana. Luultavasti Jackrussellinterrieri. En ehtinyt napata screenshottia. Ehkä joku toinen ilta on parempi tuuri.

Tänään olen nähnyt pikkukiljukotkan taas pesällä syömässä. Muissa kameroissa en ole havainnut mitään tavallisesta poikkeavaa.

Sitten muihin aiheisiin: eräällä nimeltämainitsemattomalla eläinsuojeluaiheisella keskustelupalstalla oli viestiketju noista eläintarhan leopardipentujen webbikamerasta. Menin sitten samaan viestiketjuun möykkäämään näistä villieläinkameroista. Ketään ei kiinnostanut. Kaikki olivat vaan että AW PIKKU LEOBARBI SÖPSÖLIINIT. Huomautin sitten epätoivoissani vielä, että tuolla looduskamerafoorumilla on screenshotteja söpöistä villisikaporsaista. Vastaukseksi sain et "mitähän villisian liha maksais kilo?" Joku mietti sen syöttämistä koirilleen. Mietin sitten itse leopardin syöttämistä kissalle, mitä muutamat tuli sitten paheksumaan. No, tämä sikaa koiranruoaksi ehdotellut henkilö sitten kertoi tarkemmin mietteistään ja paljastui ihan järkeväksi tyypiksi, mutta toiset jatkoivat vaan leopardien ihastelua.

Kuten tuo villisianlihasta puhunutkin totesi on tuo leopardikamera jonkin verran surullisempaa katsottavaa kuin nuo oikeasti vapaana elävät eläimet. Jännää, että kovin paljon eläinsuojelusta vouhkaavat ihmiset ovat kuitenkin keskimäärin enemmän kiinnostuneita vangituista kissaeläimistä kuin vapaista linnuista ja sioista. Vaikka toisaalta tuskin niistä kovin moni ajatteli asiaa pidemmälle kuin että "aw, kissanpentuja".



Yllä sikakameran kuulumiset kymmenisen minuuttia sitten.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

aw, pikkupossuloisia!